Vuonna 1285 syntyi Vilhelm Occamilainen ja eli siitä eteenpäin vuoteen 1349. Tämä Vilhelmi on joku, jonka partaveitsen moni tuntee, tietämättä kaverista itsestään sen enempää. Nimittäin Occamin partaveitsi on hyvä sääntö pitää mielessä, kun kuulet jotakin uskomatonta. Siitä kohta lisää.

Vilhelmi oli englantilainen munkki ja filosofi. Hän oli kotoisin Ockhamista. Fransiskaanina hän omisti elämänsä köyhyydelle ja minimalismille. Vilhelmi oli loogikko, mikä on hyvä tapa ajatella asioita. Ja tämä hänen nimiinsä laitetun loogisen partaveitsen mukaan ilmiöitä selittävien tekijöiden, syiden tai muuttujien määrän tulee olla mahdollisimman vähäinen. Toisin sanoen siis, yksinkertaisin selitys on aina todennäköisin. Monet nykymaailmassakin liikkuvat tarinat ollessaan totta, vaatisivat koko tieteellisen maailmankuvan uudelleen järjestelemistä, todellisuuskäsityksemme muuttamista ja lukuisten uusien olettamusten tekemistä jne.. Sen sijaan että heittäisimme miljoonien tiedemiesten ja satojen vuosien tieteellisen tutkimustyön romukoppaan, voimme yksinkertaisesti olettaa jonkun vain Youtubessa jostakin syystä laskevan läpiä päähänsä.

Einstein kehitti Occamin partaveistä edelleen. Teorian tulee olla mahdollisimman yksinkertainen, mutta ei liian yksinkertainen, ollakseen todennäköisemmin tosi. Sen mukaan siis monimutkaisempi teoria, joka selittää asiat yksinkertaisempaa paremmin ja aukottomammin, on todennäköisimmin tosi.

Occami oli myös erään ontologian haaran, nominalismin edelläkävijä. Koska ollaan lempiaiheessani filosofiassa, lätisen siitä muutaman rivin. Occamin mukaan ainoastaan partikulaarit eli yksilöoliot ovat olemassa, eivät mitkään universaalit muodot tai ideat. Nämä universaalit ovat ainoastaan ihmisen mielen synnyttämiä abstraktioita. Nykyihminen ihmittelee, että niin, so what ja Matti Nykänen, että so not. Käsittääkseni tässä nyt kuitenkin matkustetaan antiikin Kreikkaan eurooppalaisen filosofian lähteille reilun parin tuhannen vuoden taakse.

Kreikan kuuluisin filosofinen kolmikon muodostavat tietenkin Sokrates, Platon ja Aristoteles. Sokrates on eräänlainen filosofian Jeesus ja Platon hänen opetuslapsensa. Sokrates ei nimittäin itse ole kirjoittanut mitään. Lähes kaikki, mitä tiedämme hänestä, on lähtöisin Platonin kynästä, joten ajoittain koko ukon olemassaolo kyseenalaistetaan. Mutta nyt hyppäsin sivupolulle. Occamin universaalit muodot ja ideat ovat lähtöisin Platonin ideaopista. Platonin mukaan on erillinen ideamaailma, jossa ovat meidän maailmamme asioiden ja esineiden täydelliset ideat! Voi pojat. Tästä hän lähtee sitten kehittelemään melkoisen sekametelisopan. Olen näistä vanhoista filosofeista sitä mieltä, että varjoon olisi heidän pitänyt hakeutua useammin istuskelemaan. Pää siinä sekoaa joutilaana kaiken maailman asioita pohdiskellessa kun aurinkokin porottaa kaljuun. Ideat ovat siis täydellisiä ja meidän näkemämme ja aistimamme asiat vain näiden ideoiden halpoja kopioita. Ja kaikille väreille oli luonnollisesti omat ideansa, kuten muillekin ominaisuuksille. Occami ei tieten tuohon kelkkaan hypännyt, koska tuo koko älytön ideaoppi vain lisäsi kuormaa ja kaipasi kipeästi parranajoa.

Luonnollisesti Vilhelmi ajattelua ei ajattelun vastustajan, eli kirkon piirissä katsottu hyvällä. Häntä syytettiin harhaoppisuudesta ja sai putkaa, linnaa / vankeutta. Kirkko ei pitänyt rahvaan ajattelusta, koska se lisäsi epäilyä heidän omia satujaan kohtaan. Tästä syystä monet salaliittoteoriat ym. meemit väittävät koulutuksen olevan aivopesua. Siten ne leviävät paremmin kouluttamattomien ihmisten keskuudessa ja saavat heidät kuvittelemaan, että vaikka he eivät pärjää elämässä, ovat he sentään aivopesemättömiä ja siksi kykeneviä vastustamaan konsensusta. Tämä taas on syy heidän ulkopuolisuuteensa ja ns. menestymättömyyteen. Kävimme taas harharetkellä, sivupoluilla.

Platonin ideaoppiin kuuluu luonnollisesti erittäin kuuluisa luolavertaus. Entinen lempimetaforani, jonka avulla fiksut dissaavat tietämättömiä. Oppineet ajattelevat, että tietämättömät raukat asuvat luolassa tuijotellen seinän varjoja kuvitellen sen ainoaksi todellisuudeksi, kun viisaat ja oppineet käyskentelevät avarassa maailmassa aistien ja nähden sen täydessä loistossaan. Oppimattomat luulevat varjojen perusteella kaikenlaisten kummitusolioiden ja mörköjen / salaliittojen olevan olemassa, koska he eivät ymmärrä yhteiskuntien toimintaa riittävästi. Aikuiset kertovat satuja lapsille hallitakseen heitä. Aivan samoin heitä itseään kohtaan käyttäydytään. Maailma on täynnä satuja mitä erilaisimmissa muodoissa. Ne ovat ihan validia tarinaa monille elämänkoululaisille.